Ehdotus Peräkonttimuseon kiertueen pysäkiksi 2026

Haluaisitko Peräkonttimuseon kiertueen pysähtyvän esim. hoivakotinne, lähitorinne, päiväkeskuksenne tai kerhonne pihaan kesäkuussa 2026? Ehdota kohdettasi pääsiäiseen eli to 2.4. mennessä!
Mikä on Peräkonttimuseo?
Peräkonttimuseo on auton tavaratilaan aseteltu pieni museonäyttely. Näyttelyssä on vapaa-aikaan liittyviä esineitä, jotka ovat peräisin Tampereen museoiden käyttökokoelmasta. Aikaisempien vuosien kiertueilla vierailijat ovat pitäneet kovasti näyttelystä, sillä sen esineistä ja valokuvista tulee mieleen monia muistoja. Konkarit -museolehtori esittelee näyttelyä ja kävijät saavat tutustua siihen lähempää tarkastellen.
Milloin ja minne?
Peräkonttimuseon kiertuetta suunnitellaan kesäkuun viikoille 23 ja 24 MA-PE. Kiertuepysäkille pysähdytään 30-60 min. Ensisijaisesti pysäkeiksi etsitään ryhmäkoteja, lähitoreja, päiväkeskuksia ja kerhoja, joiden asukkaat ja kävijät nauttisivat lähelle tuodusta museopalveluista.
Kohteet sijaitsevat Tampereella ja joitakin kohteita valitaan myös ympäryskunnista.
Piha-alue tulisi olla sellainen, jonne auton voisi pysäköidä ja lähistöllä asuvien ikäihmisten olisi helppoa ja turvallista tulla. Kiertuekohteen henkilökunnalta toivotaan yhteistyötä järjestelyissä, tiedottamisessa ja asukkaiden saattamisessa paikalle. Sadepäivän sattuessa Peräkonttimuseota ei voi avata, eli toiminnassa on säävaraus.
Mitä maksaa ja kuka järjestää?
Peräkonttimuseo on Tampereen kaupungin maksuton palvelu, jota on vuodesta 2014 alkaen toteutettu Konkarit - ikäihmisten museopalveluja -toiminnassa yhteistyössä Tampereen museoiden kokoelmayksikön ja kohteiden kanssa.
Miten ehdotan?
Jos haluat ehdottaa kohdettanne Peräkonttimuseon kiertuepysäkiksi, täytä ja lähetä ehdotuslomake viimeistään to 2.4.2026. Kiertuejärjestys suunnitellaan mahdollisimman saavutettavaksi ja eri alueita Tampereella huomioivaksi.
Lisätietoja voit kysyä Konkarit -museolehtorilta Lila Heinolalta, lila.heinola@tampere.fi, p. 040 806 3079.