Kulttuurin kerta-avustuksen hakulomake (lomake aktiivinen 1.1.-31.8.2025)

Kulttuurin kerta-avustusten tavoitteena on tukea Tampereella toteutettavien, paikallista kulttuuritarjontaa täydentävien tapahtumien ja projektien toteuttamista sekä historiikkien julkaisemista.

Kerta-avustus on aina osarahoitus. Avustuksen saajalla tulee olla myös omaa varainhankintaa toiminnan järjestämiseksi. Sama hakija voi saada kulttuurin kerta-avustusta pääsääntöisesti vain kerran vuodessa. 

Kerta-avustusten hakuaika on jatkuva. Hakemus tulee jättää viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen tapahtuman tai projektin toteutusta tai historiikin julkaisemista.

HUOM! Ongelmatilanteissa varmista hakemuksen perilletulo, sillä myöhässä saapuneet hakemukset hylätään.

Tietoa avustushakemusten yhteydessä kerättävästä rekisteristä löytyy tietosuojaselosteesta (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).

Lisätietoja hakemuksesta ja hakuprosessista antaa:

Kulttuurin tukipalveluiden suunnittelija Venla Moisala
Puhelin: 040 800 4836
Sähköposti: venla.moisala@tampere.fi

 

 Ennen lomakkeen täyttöä

Tutustu tarkkaan hakemasi avustuskokonaisuuden myöntämisperusteisiin.Tietoja kulttuurin kerta-avustusten myöntämisperusteista löytyy tältä sivulta (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).

Kerta-avustusta ei myönnetä sellaiseen toimintaan, joka sisältyy hakijan perustoimintaan ja jota tuetaan yleisavustuksella. Kerta-avustusta voidaan myöntää poikkeustapauksissa myös yleisavustusta saaville yhteisöille, mikäli projekti poikkeaa selkeästi yhteisön perustoiminnasta.

Saako hakija kaupungin yleisavustusta?

 Hakemuksen yleiset tiedot

"Kirjoita tähän työryhmän, yhteisön tai yksityishenkilön nimi"
"Ilmoita määrä kokonaislukuna, ei pilkkuja, pisteitä eikä euromerkkejä."
"Anna tässä lyhyt nimi projektille, johon haet avustusta"
"Kuvaa lyhyesti mihin toimintaan avustus käytetään"
"Kirjoita tähän päivämäärä(t) tai aikaväli, jolloin projekti tulisi tapahtumaan."

 Projektin kohderyhmä

Mille ikäryhmille projekti on erityisesti suunnattu? Valitse kaikki soveltuvat kohdat. Ikäryhmät ovat suuntaa-antavia ja kuvaavat lähinnä sitä, mitä kohderyhmää toiminnalla tavoitellaan.
"Tarkenna tähän tarvittaessa keskeisiä kohderyhmiänne, joille projekti on kohdennettu. Onko teillä jotain erityisiä kohderyhmiä, joille toimintaa kohdennatte?"
"Arvioi tähän, kuinka monta kohderyhmän edustajaa aiotte tavoittaa. Kohderyhmien suuri määrä ei automaattisesti vaikuta avustuksen myöntämiseen, joten pyri mahdollisimman todenmukaiseen arvioon. Raportointivaiheessa pyydämme vielä tarkentamaan toteutuneet määrät."

 Projektin toimintasuunnitelma

"Kirjaa tähän projektin yleinen kuvaus, vaikka täydentäisit hakemusta myös liitteillä. Kerro projektin sisällöstä, tavoitteista ja mahdollisista yhteistyökumppaneista."
"Ilmoita tähän avustettavan projektin/tapahtuman toteuttamispaikka tai -paikat mahdollisimman tarkasti."
Onko kyseessä vuosittain toistuva tapahtuma tai projekti?
"Toimintaan osallistumisen tulisi olla mahdollisimman helppoa riippumatta esimerkiksi toimintarajoitteista, tuen tarpeista, äidinkielestä tai taloudellisesta tilanteesta. Miten avustettavassa toiminnassa tullaan huomioimaan saavutettavuus, yhdenvertaisuus, avoimuus ja matala kynnys?"

Turvallisemman tilan periaatteista voit lukea lisätietoa myös kaupungin verkkosivuilta. Alla oleva linkki aukeaa uuteen ikkunaan.

Lisätietoa turvallisemman tilan periaatteista

"Ekologisen kestävyyden edellytyksenä ovat mm. luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä päästöjen ja muun ihmistoiminnan sopeuttaminen ympäristön kanto- ja uusiutumiskykyyn. Miten avustettavassa toiminnassa tullaan huomioimaan ekologinen kestävyys?"

 Lisätiedot

"Minkä alan asiantuntijan toivot ensisijaisesti valmistelevan hakemuksesi?"

PROJEKTIN RAHOITUS

Onko projekti saanut aiempina vuosina kaupungin kerta-avustusta?
"Ilmoita määrä kokonaislukuna, ei pilkkuja, pisteitä eikä euromerkkejä."
Onko hakija saanut kuluvana vuonna kulttuurin kerta-avustusta?

HISTORIIKIT

Huomioithan, että haettaessa kerta-avustusta historiikin julkaisemiseen, tulee hakemuksen liitteenä toimittaa lisäksi seuraavat asiakirjat:

- historiikin käsikirjoitus (avustusta voi hakea, kun käsikirjoitus on luettavassa muodossa)
- historiikin kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma
- hankkeen esittely (voidaan kirjoittaa hakulomakkeelle tai erilliseen asiakirjaan)

 Projektin tulo- ja menoarvio

Kirjaa tähän alle kaikki projektille suunnitellut tulot ja menot, myös tässä haettava kerta-avustus. 

Avustus on osarahoitus. Avustuksen saajalla tulee olla myös omaa varainhankintaa toiminnan järjestämiseksi. Omarahoitusosuudeksi voidaan hyväksyä rahan ohella vapaaehtoistyö (laskennallinen arvo 10 € / tunti). Jos kirjaat erittelyyn vapaaehtoistyötä, merkitse vapaaehtoistyön laskennallinen arvo sekä tuloihin että menoihin, jotta tulojen ja menojen kokonaissumma on yhtä suuri.

Kerta-avustusta ei myönnetä toimintaan, joka tuottaa voittoa tai jonka keskeinen tarkoitus on varainhankinta. Mikäli toiminta, johon avustus on myönnetty tuottaa voittoa, pienenee maksettava avustus käyttöselvityksen mukaisesti.

Tulot
euroa
Lipputulot
Muut myyntitulot
Tässä haettava avustussumma
Muut avustukset
Muu rahoitus, esim. sponsoritulot
Vapaaehtoistyön laskennallinen arvo
Muu omarahoitus
Tulot yhteensä
Menot
euroa
Palkka- ja/tai palkkiokulut
Vapaaehtoistyön laskennallinen arvo (merkitään myös menopuolelle, jotta menot ja tulot täsmäävät)
Palvelujen ostokulut
Tilavuokrat
Matka- ja kuljetuskustannukset
Tarvike- ja materiaalikulut
Mainos- ja markkinointikustannukset
Laite- ja välinevuokrat
Tekijänoikeuskorvaukset
Muut kulut
Menot yhteensä
"Mikäli kerta-avustuksella aiotaan maksaa palkkioita tai palkkoja, hakijan pitää tapahtuman jälkeen todistaa, että palkanmaksun lisäksi on huolehdittu myös veroista, eläkemaksuista sekä muista työnantajakuluista. Palkanmaksuun liittyvät kuitit tulee toimittaa käyttöselvityslomakkeen yhteydessä, vaikka avustussumma olisi alle 500 euroa. Erityisesti yksityishenkilöiden ja työryhmien kohdalla palkkojen ja palkkioiden maksuun suositellaan palkka.fi -järjestelmää."

 Liitteet

Voit täydentää hakemustasi liitteillä.

Liitteitä voi lisätä hakemukselle maksimissaan 5 kappaletta. Suosithan liitteissä PDF-muotoa.

 Muut mahdolliset tiedot

 Hakijan tyyppi

"Huomioithan, että yritykset, yhdistykset ja osuuskunnat, jotka tavoittelevat voittoa eivät kuulu avustamisen piiriin. Emme myöskään rahoita uskonnon harjoittamiseen ja uskonnollisen sanoman levittämiseen liittyvää toimintaa."

 Yhteisön tiedot

"Yhteisön nimi ilmoitetaan lomakkeella siinä muodossa kuin se on ilmoitettu yhdistysrekisteriin. "
"Y-tunnus vaaditaan, jos hakija on yhdistys, yleishyödyllinen osuuskunta tai yleishyödyllinen yritys."
"Mikäli yhteisön postin vastaanottaa yhdistyksen toimihenkilö, ilmoitetaan yhdistyksen osoitekentässä myös postin vastaanottajan nimi. Esimerkiksi c/o Matti Mallikas, Järjestötie 1."

TILITIEDOT

Myönnetyt avustukset maksetaan tässä kohdassa ilmoitetulle yhdistyksen tilille. IBAN on kansainvälinen tilinumero, jonka useimmat Euroopan maat ovat ottaneet käyttöön. Suomalainen IBAN-tilinumero on aina 18 merkkiä pitkä ja alkaa maatunnuksella FI. Huolehdithan, että pankkitilin numero on oikein kirjoitettu. Väärä tilinumero viivästyttää avustuksen maksatusta.

"IBAN-muotoinen pankkitili koostuu 18 numerosta ja alkaa aina maatunnuksella FI"

AVUSTUSASIAN HOITAJAN YHTEYSTIEDOT

Tähän sen henkilön tiedot, joka vastaa yhdistyksen yleisavustushakemuksesta ja vastaa mahdollisiin lisäkysymyksiin. 

"Ilmoitetaan yhteisön yhdyshenkilön nimi yhteystietoineen, joka hoitaa avustusasiaa. Mikäli hakemuksessa on puutteita, otetaan ensisijaisesti yhteyttä tässä kentässä ilmoitettuun henkilöön sähköpostitse tai puhelimitse."
"Automaattinen vahvistus hakemuksen lähetyksestä lähetetään tässä ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen."
"Mikäli osoitetietojesi luovuttaminen Väestötietojärjestelmästä on rajoitettu turvakiellolla, suosittelemme yhteysosoitteen rekisteröimistä turvakiellon yhteyteen. https://dvv.fi/turvakielto. Jos tämä kohta on valittu, yhteystiedot poistetaan järjestelmästä välittömästi käsittelyn jälkeen."
Avustusasian hoitajan yhteystietojen jakaminen (ei käytetä kaupallisiin tarkoituksiin)
Kyllä Ei
Yhteystietoja saa käyttää tiedottamiseen kaupungin omasta toiminnasta ja yhteistyöstä kolmannen sektorin kanssa
Yhteystietoja saa luovuttaa kaupungin sidosryhmien käyttöön (esimerkiksi muut oman alan yhteisöt)

SUOSTUMUS SÄHKÖISEEN TIEDOKSIANTOON

Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 24.1.2003/13 §19. 

Jos allaoleva kenttä on täytetty, sähköinen päätös korvaa paperisen päätösotteen.

 Yksityishenkilön tiedot

"Ilmoitetaan sen henkilön nimi yhteystietoineen, joka hoitaa avustusasiaa. Mikäli hakemuksessa on puutteita, otetaan ensisijaisesti yhteyttä tässä kentässä ilmoitettuun henkilöön sähköpostitse tai puhelimitse."
"Mikäli yhteisön postin vastaanottaa yhdistyksen toimihenkilö, ilmoitetaan yhdistyksen osoitekentässä myös postin vastaanottajan nimi. Esimerkiksi c/o Matti Mallikas, Järjestötie 1."
"Automaattinen vahvistus hakemuksen lähetyksestä lähetetään tässä ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen."
"Mikäli osoitetietojesi luovuttaminen Väestötietojärjestelmästä on rajoitettu turvakiellolla, suosittelemme yhteysosoitteen rekisteröimistä turvakiellon yhteyteen. https://dvv.fi/turvakielto. Jos tämä kohta on valittu, yhteystiedot poistetaan järjestelmästä välittömästi käsittelyn jälkeen."

TILITIEDOT

Myönnetyt avustukset maksetaan tässä kohdassa ilmoitetulle yhdistyksen tilille. IBAN on kansainvälinen tilinumero, jonka useimmat Euroopan maat ovat ottaneet käyttöön. Suomalainen IBAN-tilinumero on aina 18 merkkiä pitkä ja alkaa maatunnuksella FI. Huolehdithan, että pankkitilin numero on oikein kirjoitettu. Väärä tilinumero viivästyttää avustuksen maksatusta.

"IBAN-muotoinen pankkitili koostuu 18 numerosta ja alkaa aina maatunnuksella FI"

SUOSTUMUS SÄHKÖISEEN TIEDOKSIANTOON

Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 24.1.2003/13 §19. 

Jos allaoleva ruutu on valittu, sähköinen päätös korvaa paperisen päätösotteen.

Avustusasian hoitajan yhteystietojen jakaminen (ei käytetä kaupallisiin tarkoituksiin)
Kyllä Ei
Yhteystietoja saa käyttää tiedottamiseen kaupungin omasta toiminnasta ja yhteistyöstä kolmannen sektorin kanssa
Yhteystietoja saa luovuttaa kaupungin sidosryhmien käyttöön (esimerkiksi muut oman alan yhteisöt)

Osittainen tallennus

Tietojen lähetys

© Eduix Oy