Kiitos ilmoittautumisesta!

Huom! 

Mikäli Sinulla on tarvetta muulle kuin englanninkielen tai viittomakielen tulkille, olethan mahdollisimman pian yhteydessä Annamari Tuomiseen tai Freja Harjunheimoon (etunimi.sukunimi@tampere.fi). Pyrimme saamaan kaikki tarvittavat tulkit tilaisuuteen.

 Esteettömyys 

Pääkirjasto Metson pohjakerroksessa käytössämme ovat salit Lehmus, Kuusi ja Pihlaja. Tiloissa on induktiosilmukat ja käytämme äänentoistoa. Saleista löytyy myös käsinojallisia tuoleja.

Esteetön kulku Metson pohjakerrokseen (1. kerros) onnistuu sekä toisen kerroksen pääovien että pohjakerroksen ovien kautta. Ulko-ovista ja tuulikaappien ovista mahtuu pyörätuolilla, ja ovet aukeavat aukaisupainikkeilla.

Pääsisäänkäynnille kulkee luiska Pirkankadun puoleisella seinällä. Ovet avautuvat aukaisupainikkeilla. Hissi pohjakerrokseen (1. kerros) on aulan vasemmassa laidassa, Pirkankadun puoleisella seinältä. Hissin vieressä on vahtimestareiden tila.

Pohjakerrokseen pääsee myös sisäänkäynnistä, joka on katutasossa Hämeenpuiston puolella. Ovi on katoksen alla, Pirkankadun puoleisen päädyn nurkkauksessa. Oven edessä on luiska. Ovet avautuvat aukaisupainikkeilla. 

Otamme huomioon voimassa olevat hygienia- ja maskisuositukset. Kerroksissa on käsienpesumahdollisuus sekä käsidesipiste. Tulethan paikalle vain ilman koronaoireita. Tiloissa pystyy pitämään turvavälejä.

Tiistain 6.9. asukastilaisuus järjestetään verkossa Teams-palvelun kautta. Osallistumiseen tarvitset älypuhelimen tai tietokoneen nettiyhteydellä. Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostilla osallistumislinkki, jonka avaamalla pääsee mukaan Teams-tilaisuuteen. Luemme ääneen etätilaisuudessa esiteltävät materiaalit.

 

Turvallisemman tilan periaatteet